108 – KASVUTARINA

5/3/2021
3/5/2021

Tarina

Syksy 2012. Illat pimenevät Nokian Tehdassaaressa, Nokia-konsernin syntysijoilla.

Paikkakunnalla asuva Jenni Lahtonen pysäköi autonsa hiljaisen tehtaan pihaan. Itsensä työllistävä graafinen suunnittelija etsii inspiroivaa työhuonetta – sellaista, johon mahtuisi muitakin. Hän on lopen kyllästynyt työskentelemään yksin kotona.

Hän kurkistaa sisään tehtaan ikkunoista. Kolmikerroksinen tiilikompleksi on tyhjillään, ja siellä on valtavasti avaraa tilaa. Kukahan paikan omistaa? Muutaman päivän kuluttua hän kaartaa pihaan uudelleen mukanaan joogaopettaja Maija Fadeev. Tämäkin innostuu. Tehtaaseen saisi upean joogasalin!

Naiset soittavat tehtaan ovesta löytyneeseen puhelinnumeroon. Tapaaminen tehtaan omistajan kanssa järjestyy seuraavaksi päiväksi. Eipä aikaakaan, kun alustava vuokrasopimus on neuvoteltu. Vuokraisäntä lupaa vielä rakentaa tehtaaseen ekologisen lämmitysjärjestelmän.

Selviää myös, että rakennuksen on suunnitellut kaupunginarkkitehti Bertel Strömmer, jonka käsialaa ovat muun muassa Sokos Hotel Tammer ja Tampereen linja-autoasema.

Jenni ja Maija näkevät silmissään rosoisesti ja maltillisen boheemisti sisustetun työtilan, paikkakuntalaisten yhteisen olohuoneen, jossa järjestetään konsertteja, messuja ja teatteriesityksiä sekä pyöritetään seudun viihtyisintä kahvilaa.

Nyt tarvitaan enää lisää porukkaa jakamaan 2700 neliön työhuonetta.

Ja sitä löytyy, kun viidakkorumpu laulaa. Käynnistyy yhteisöllinen Tehdassaari-projekti. Mukaan liittyy tuttavapiirin kuvataiteilijoita, käsityöläisiä, luontaishoitajia, muusikoita, rakennusmiehiä… Eräs heistä miettii, miksi ihmeessä hän on tähän asti nyhrännyt töitään yksin kylmässä kellarissa. Väkisin.

Hyvä seura herättää itse kunkin uinuneet unelmat.

Päätetään perustaa luova osuuskunta. Nokian Uutiset kirjoittaa Tehdassaari-projektista otsikolla ”Olisiko sinusta luovan alan osuuskuntalaiseksi?”

Jenni ja Maija saavat kymmeniä yhteydenottoja. Jotkut halajavat mukaan osuuskuntaan, toisia kiinnostaa tilan vuokraaminen satunnaiseen kurssitoimintaan, kolmannet ilmoittautuvat mukaan talkoisiin tai mihin ikinä tarvitaan. Ja porukkaanhan mahtuu.

Alkutalvesta pidetään jo muutamia talkoita. Tyhjennetään hallia rojusta ja romppeesta. Vanha kynttilä- ja kissanhiekkatehdas alkaa herätä unestaan. Tehtaan henki alkaa puhallella huoneissa.

Kiinnostuitko Tehdassaari-projektista? Liity avoimeen Facebook-ryhmään:
Kansanliike Nokian Tehdassaaren elävöittämiseksi

Tehdassaari-projekti elävoittää historiallisesti merkittävän tehdasmiljöön

Tehdassaari-projekti on kansalaishanke, jonka tarkoituksena on luoda yhteisöllinen työtila sekä kulttuuri- ja hyvinvointikeskus Nokian Tehdassaareen. Pitkäaikaisena tavoitteena on koko Tehdassaaren elävöittäminen kaupunkilaisten ajanviettopaikaksi. Projekti starttasi vanhan tehdaskiinteistön löydyttyä syksyllä 2012. Rakennus on ollut alun perin Nokia-yhtiön konekorjaamo ja -paja. Se on toiminut myös kynttilä- ja kissanhiekkatehtaana. Nyt, viisi vuotta myöhemmin, kiinteistö on kunnostettu talkoilla ja lahjoituksilla uuteen käyttötarkoitukseen – Luovaksi Keskukseksi. Seuraava askel on EU-hankesuunnitelma koko Tehdassaaren alueen kehittämiseksi.

Tehdassaari-projektin aloitti ryhmä, johon kuuluu 14 eri alojen ammattilaista. Ryhmä perusti projektin edistämiseksi keväällä 2012 Tehdassaaren Osuuskunnan jai Tehdassaaren Tuki ry:n. Kuka tahansa voi olla mukana Tehdassaari-projektissa, esimerkiksi liittymällä jäseneksi yhdistykseen tai Tehdassaari-projektin Facebook-ryhmään.

Pasi Salonen: “Takaisin sorvin ääreen” – Nokian Tehdassaaren konepajan työntekijöiden muistoja paperitehtaan ajoilta

TEHDAS 108 – nimi joka yhdistää

Nimeen mahtuu merkityksiä niin taiteesta ja hyvinvoinnista kuin paikan fyysisestä sijainnista ja tehdaskiinteistön rakennusvuodesta. Nimeen sisältyy myös merkityksiä musiikista, käsitöistä ja itämaisista uskomuksista.

  • 1 asia, 0 ei mitään, 8 ikuisuus
  • kultaisen leikkauksen laskukaavassa esiintyy luku 108
  • ihmisessä uskotaan olevan 108 energiapistettä, yogaluku
  • Antonio Vivaldi sävelsi 108 sonaattia
  • 
esihistoriallinen monumentti Stonehengen halkaisija on 108 jalkaa
  • 
jos toistat jotain uutta asiaa 108 kertaa, siitä tulee tapa
  • 
kuun ja auringon keskimääräinen etäisyys maasta on 108 kertaa niiden halkaisijat
  • TEHDAS 108 -kiinteistön rakennusvuosi on 1935 (1+9=10, 3+5=8, 10 ja 8 =108)
  • 
Google Mapsia zoomaamalla ulospäin Tehdassaaren kohdalla voi nähdä Nokianvirran muodostavan numeron 108

No items found.
No items found.