On monenlaisia tapoja viettää päivää Raunioresidenssillä. Esimerkiksi näin:
Vaihtoehto 1: Aamulla ulos kiertämään talo ja heinikkoon loikoilemaan. Sitten sisälle vettä hörppäämään ja päiväunille parvelle, jonka jälkeen ulos, pieni hölkkälenkki, ja sen päätteeksi auringossa kieriskelyä (hyvä maasto reenata asentoja ja kokeilla erilaisia paikkoja). Illalla hetkeksi kavereita morjesteleen, ja sitten sisälle syömään ja nukkumaan. Sopii sosiaalisille yksilöille.
Vaihtoehto 2: Muutamana päivänä viikossa vuoristoon laukkaamaan tai niitylle kirmaamaan, muina aikoina lehvästössä tai raunioilla käyskentelyä ja raakaruoan rouskuttelua. Illalla hyvään makuuasentoon kuiville, pehmeille heinille, ja auringonnousun aikaan tikkana ylös. Suositellaan erakkoluonteisille.
Kun ei ole varsinaisia velvoitteita, päivät voivat olla silkkaa oloneuvostelua. Kumppari (kissa) ja Indie (hevonen) ottavat yhteisössämme kaiken irti tästä osiosta, ja muistuttavat esimerkillään myös meitä pitämään välillä taukoja tekemisen lomassa.
Sitten on tämä villien pikkuapulaisten sekalainen joukko. Heidän residenssipäivänsä ovat edellämainituista vaihtoehdoista poiketen täynnä vain merkityksellistä uurastusta! Pesänrakennusta, ravintovarastojen täyttämistä ja erilaisista toimistaan viestimistä. Ja vaikka itsensä toteuttaminen on residenssissä erittäinkin suotavaa, meitä on täällä monta, ja yhteisössä on aina oltava pelisäännöt. Muuten talvihorroksestaan herännyt pörriäinen saa päänsä pipiksi törmäillessään sokaistuneena päin valaisinta ja seiniä, ja muurahainen vatsansa napostellessaan kilon nurmikon siemeniä… Pääskysen pesäpaikaksi terassi on aika rauhaton eikä ötököiden valtatie vessan oven kahvassakaan ole paras mahdollinen valinta…
Valmistaudun siis sääntöneuvotteluihin, jotta yhdenkään osapuolen ei tarvitsisi yhteisössämme tehdä turhaa työtä, ja toimintojen sopusointu voisi olla harmoninen. Ja jotta opittaisi miettimään valintoja yhteisen hyvän näkökulmasta. Kommunikaatioteoriaa tässä vielä vähän opiskelen, sillä suomen- ja ruumiinkieli ei toiminut ainakaan muurahaisten kanssa. Luennot ovat varsin mielenkiintoisia, varsinkin auringonlaskun aikaan, ja taidokkaiden luennoitsijoiden joukko kasvaa, mitä enemmän kesää kohti mennään.
Puutarhaihmisenä olen aina haaveillut asuvani maassa, jossa olisi edes hiukan pitempi kasvukausi kuin Suomessa. On uskomatonta ajatella, että kotimaassa puhutaan kylmimmistä kuukausista ja täällä kylmimmistä viikoista. Viikoista, jolloin lämpötila on päivisin 16 – 20 C ja öisin 4 – 9 C. Pitempi kasvukausi on siis täällä totta, joten puutarhaliikkeissä riittää ihmeteltävää. Siemenpakettien satokausimerkinnät ja taimivalikoima kiehtovat eritoten. Myös ikuisena köynnöstävien kasvien ystävänä olen iloinnut siitä tosiasiasta, että täällä niitä kasvaa ihan luonnossa! Tänään kaivoin lähimetsästä kärhön taimen, ja taajamissa kulkiessa voi napsasta ohimennen mukaansa monessä värissä kukkivia bougendeavillejä (ihmeköynnös) sekä muita roikkuvia ja kiipeäviä kaunokaisia.
Uusia tuttavuuksia ovat myös luonnossa kasvavat, monimuotoiset ja jättiläismäisetkin kaktukset, jotka sopivasti valikoituina ja paikkansa löydettyään, tekevät upean lisän pihaistutuksiin. Myös erilaiset mehikasvit ihastuttavat olinteisuudellaan, ja niitäkin voi kerätä kokoelmiinsa lenkkipolkujen varsilta. Parissa päivässä kukkimaan intoutunut Aloe Vera oli mahtavaa löytää omalta pihalta, ja paraikaa täydessä kukassaan komeilevat mantelipuut tekevät ympäristöstä lumoavan, vaikka hetki sitten luulin, että nuo käppyrät olivat jo parhaat päivänsä nähneet.
Pihassa tällä hetkellä kasvavista satokasveista manteli ja oliivi on jo testattu. Granaattiomenaa täytyy vielä odottaa. Piti oikein googlailla, että miten ihmeessä oliiveista tulee syötäviä, sillä ainakin suoraan puusta nautittuna maistuvat todella kitkeriltä. Pakko oli silti maistaa ja todeta. Mielenkiinnosta kokeilin valmistaa yhtä erää, ja vielä ainakaan en koe onnistuneeni. Löytämissäni ohjeissa oliiveja liotetaan suolavedessä ja vesi vaihdetaan parin päivän välein. Näin toimitaan n. viikko tai kaksi, jonka jälkeen niiden pitäisi olla syöntikelpoisia. Tämän jälkeen ne voi halutessaan vielä marinoida mieltymyksiensä mukaan esim. sitruunan tai valkosipulin kanssa.
Pääskysen pesän muodoista, kukkivien köynnöskasvien olemassaolon itsestäänselvyydestä sekä yleisesti kasvillisuuden monimuotoisuudesta on helppo inspiroitua. Ja peräänkuulutettu kasvukausi tuo tullessaan mahdollisuuden kasvattaa ympäri vuoden ulkona sellaisia kasveja, joka eivät meillä talvea kestäisi. Näin pelargoneista voi kasvaa pensaita ja ihmeköynnöksen saada kiipeämään koko seinän tai katoksen peittävänä kasvustona. Oliivipuun taimen muotoiluakin olen jo innoissani testannut. Katsotaan, mitä toisiinsa kieputetuista varsista ja pallomaisiksi leikatuista pikkuisista kasvaa. Myös viiniköynnökset ovat alkaneet tehdä uusia haaroja, ja minä ohjailla niitä kulkujen ylle. Muutenkin oksien taivuttelu ja muotoilu sekä kaikenlainen luonnonmateriaalien käyttö koristeena tai rakennusmateriaalina on mukaansatempaavaa ja meditatiivista puuhaa.
Jenni Lahtonen
