Luovuus lentoon, sielu soimaan, ajatteluun avaruutta

1/3/2020
3/5/2019

Arvon kaikki ansaitsemme

Istun katsomassa, kun Marco korjaa Corollaani, Linea Terraa, vanhaa uskollistani. Puhutaan asiaa.

Minäkin työttömänä jälleen kerran. Ikää sen verran, että joka kerran työnsaanti aina vaikeampaa. Taas pitäisi opiskella uusi homma. Eipä mitään, tykkäänhän minä opiskella. Mutta ei mitään selvää suuntaa mielessä. Laajentaako tai virkistää jotain nykyistä osaamista… Vaiko jotain ihan uutta?

Tulee puheeksi TEHDAS 108. ‘Sää sopisit sinne’ sanoo Marco. Tiedän paikan, olenhan nokialainen syntyjäni. Hämärästi muistan lukeneeni silloin tällöin, että Tehtaalla on jotain tapahtumaa. Marco jeesailee Tehtaalla aika ajoin ja menen mukaan uteliaana. ‘Sano, että tulee käymään’ oli Jenni sanonut. Jo ovella loksahtaa suu auki. Mitä ihmettä?

Valtavan kokoinen tehdassali on tehdassalin näköinen, mutta sisustettuna vanhoilla kalusteilla se huokuu kotoisuutta ja mukavuutta. Toivottaa jo itsessään tervetulleeksi. Ja ihmiset. Välittömyyttä, hyväksyntää, avoimuutta, lämpöä.

Jenni kierrättää minut heti ympäri kiinteistöä ja intoa säteillen kertoo suunnitelmista ja tapahtumista. Tanssisali Taivas 108:ssa on jotenkin rauhaisaa seistä ja joogaahan siellä muun muassa harjoitetaankin – vapaata aikaa ja tilaa olisi muunkinlaisille hyvän olon tapahtumille. Samassa kerroksessa rakennetaan työhuoneita osuuskunnan jäsenille ja muille halukkaille. Sellaisille, jotka haluavat oman valoisan, rauhaisan tila viehättävästä ympäristöstä inspiroivassa porukassa.

Päätämme, että tulen antamaan oman panokseni tämän projektin eteen. Poistun paikalta hymyillen, onnentunteen vallassa. On suunnitelma. On positiivinen, lämmin, innovatiivinen yhteisö. Hymyilen koko kotimatkan. Olen arvokas.

Täällä ‘punaisessa huoneessa’ saan tehdä hommani rauhassa – ja tarvittaessa poistua jaloittelemaan. Tätä harmoniaa henkivää Pikkusalonkia kelpaa ja on mahdollista vuokrata vaikkapa kokouksia varten.

Tällaisia tuntemuksia ja elämyksiä koin puolitoista vuotta sitten. Täällä olen vieläkin mukana kehittämässä jotain ainutlaatuista – ympäristön, ihmisen, tasa-arvon, kestävän kehityksen puolesta toimivaa yhteisöä. Olen arvokas. Olemme kaikki.

Tuija Lindroos
Työkokeilija ja työharjoittelija

Jenni Lahtonen

No items found.
No items found.
Kaikki postaukset