Oletko koskaan maistanut pressopannukahvia?

6/1/2020
4/15/2014

Terve!

Olen yksi tuoreimmista Tehdassaarelaisista, ja sain kunnian kirjoittaa jotain tänne Tehdas 108:n blogiin. Ensinnäkin kiitos kaikille jäsenille, joista osaa en vielä ole ehtinyt tavatakaan. Porukka täällä vaikuttaa oikein mainiolta. Hienoa että sain tulla mukaan epäilemättä hauskimpaan projektiin mitä Nokialla on meneillään – kiitos!

Koska olen ollut mukana ylläpitämässä kahvi-aiheista sivua (Kahviyhteisö) ja tällä hetkellä kirjoittelen Herkkusuu.fi -sivuilla myös kahviin ja muihin suuhunpantaviin liittyviä juttuja, niin päätin aloittaa kirjoittelun myös täällä aiheesta jonka ehkä jo arvaattekin: aivan oikein, kahvista!


Pressopannu – yksinkertaisuuden ylistys

Pressopannu on yksinkertainen keksintö, jota käytetään yleisesti Keski-Euroopassa, erityisesti Ranskassa. Tästä luonnollisesti juontuu laitteen englanninkielinen nimi french press. Ranskalaisten harmiksi laitteen tosin ehti patentoida italialainen Attilio Calimani vuonna 1929. Tunnetuin pressopannuvalmistaja tänä päivänä on tanskalainen Bodum – melko kansainvälisestä laitteesta siis on kyse.

Pressopannun toimintaperiaate on yksinkertainen: karkeajakoisia kahvinpuruja annostellaan pannuun, jonka jälkeen niiden päälle kaadetaan kuumaa (- ei kiehuvaa) vettä. Tämän jälkeen vähän sekoitetaan (muovi- tai puulusikalla) ja annetaan hautua muutaman minuutin ajan. Sitten painetaan alas laitteen kannessa oleva mäntä, joka suodattaa kahvinpurut laitteen pohjalle. Kahvi on tämän jälkeen valmista tarjoiltavaksi. Pressopannussa tulee käyttää pannukahvijauhettua, karkeaa kahvia.

Koska kahvia ei suodateta paperin läpi, pressopannulla keitetty kahvi on paksumpaa, täyteläisempää ja ”rasvaisempaa”. Suunnilleen samanlaista kahvia saa aikaiseksi perinteisellä pannukahvimenetelmällä.

Pressopannubaari

Tehdas 108:n yläparvelle on nyt avattu pieni ja laitteen hengen mukaisesti minimalistinen itsepalvelu-pressopannubaari. Voit siis käydä keittämässä pressopannukahvit ja maistamassa miltä tämä Keski-Euroopan ihme maistuu. Kiitos Tapio Perttuselle vedenkeittimen lahjoittamisesta! (Huom: Tehdas 108:n ovet eivät ole normaalisti auki, joten jos et ole jäsen ja pressopannukahvinhimo yllättää, soita ja kysäise vaikka meikäläiseltä olenko paikalla: 040 825 6825.)

Jarnon kanssa keitimme jo yhdet pressopannukahvit, ja makuelämys oli täysin mullistava: En ole ikinä maistanut yhtä laimeaa kahvia.

Toin alakerrasta pari muovilusikkaa ja keitin kokeeksi toisen erän. Maku oli parempi kun laittoi vähän reilummin puruja ja sekoitti kahvia ennen männän alaspainamista. Laitteen käyttö vaatii vähän totuttelua purujen ja veden annostelun suhteen. Sääntö on että yksi annostelulusikallinen per 1,25 dl kahvia (yksi mukillinen). Pressopannussa ei ole merkintöjä veden rajan suhteen, mutta annostelun voi hoitaa kuten ranskalaisetkin sen taitavat tehdä – fiilispohjalta!

C’est si bon!

P.S. Tässä vielä hyvä ohjevideo pressopannun käyttöön liittyen.


Miia-Maria Niskanen

No items found.
No items found.
Kaikki postaukset